illallisella olisi haastavaa istua pöydän ääressä ja antaa tyttärelleni haluamaani ruokaa ottamatta siitä mitään, syöden vain kasviksia ja poistuen pöydästä tuo nälänhätä vatsassani. Ne olivat minulle huippuja, onnistumisia, saavutettavia haasteita.
perheeni näki, mistä oli kyse, mutta olen niin voimakastahtoinen ihminen, ettei heillä ollut rohkeutta kohdata minua. Töissä Kouluterveydenhoitaja ja sosiaalityöntekijä, joista oli tullut hyviä ystäviä, juttelivat minulle jatkuvasti ja yrittivät saada minut tajuamaan, että juna oli karannut. Siinä vaiheessa olin laihtunut 87 kiloa.
se oli tiedekunnan kokouksessa, että se lopulta iski minuun. Rehtori puhui kouluyhteisömme hyvinvoinnista, ja tuntui kuin hän olisi puhunut suoraan minulle. Ajattelin: ”tässä minä olen neuvonantaja, yritän auttaa nuoria ja pidän omat ongelmani niin näkyvästi elämässäni. Tarvitsen apua.”
eräs syömishäiriöneuvoja, jonka kanssa olin työskennellyt lyhyen aikaa monta vuotta sitten, sanoi miehelleni ja minulle: ”jos se olisi tyttäreni, haluaisin hänen menevän Renfrew Centeriin Philadelphiaan.”Olin vain niin uupunut, että sanoin” Okei.”
