(Luuk. 14: 25-33; Mark. 10:29-30; Matt. 11:28-30)
Johdanto
huomaan, että olen aina taipuvainen yliarvioimaan haluamieni asioiden hyötyjä ja aliarvioimaan niiden hintaa. Vaimoni ja minä sitouduimme äskettäin ’pieneen’ remonttiprojektiin. Jokainen teistä, joka on tehnyt samoin, tietää, että siitä on tullut paljon suurempi sitoumus kuin odotimme.
tämä on vaaraksi myös opetuslapseuskysymyksessä. Herramme viilensi toistuvasti innokkaiden opetuslapseusehdokkaiden intoa kehottamalla heitä harkitsemaan sen hintaa.216 evankelisissa piireissä näyttää nykyään olevan suuntaus päinvastaiseen suuntaan. Kehotamme ihmisiä pelastumaan ja tulemaan Herramme opetuslapsiksi korostaen sen etuja ja siunauksia. Me salaamme opetuslapseuden todelliset kustannukset ja mahdolliset rasitteet pienellä printillä, jos mainitsemme ne lainkaan.217
jos todella haluamme olla Herramme seuraajia opetuslapseuden tiellä, on välttämätöntä, että otamme ensin vaarin Herramme sanoista ja laskemme opetuslapseuden kustannukset. Jottemme masentuisi tai pettyisi väärin, meidän tulisi myös punnita näitä kustannuksia Jeesuksen seuraajana olemisesta koituvaan hyötyyn. Vain tällä tavalla me voimme tehdä järkevän ratkaisun tässä opetuslapseutta koskevassa ratkaisevassa asiassa.
opetuslapseuden vaatimukset
Luukkaan evankeliumissa löydämme opetuslapseuden vaatimukset, jotka Herramme on hahmotellut.
” nyt hänen mukanaan kulki suuri joukko kansaa, ja hän kääntyi ja sanoi heille: ”Jos joku tulee minun luokseni eikä vihaa omaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, niin, eikä edes omaa elämäänsä, niin hän ei voi olla minun opetuslapseni. Joka ei kanna omaa ristiään ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. Kuka teistä, kun hän haluaa rakentaa tornin, ei ensin istu laskemaan kustannuksia nähdäkseen, onko hänellä tarpeeksi sen valmistumiseen? Muutoin, kun hän on laskenut perustuksen eikä kykene saamaan sitä valmiiksi, niin kaikki, jotka sitä noudattavat, alkavat pilkata häntä sanoen: ’tämä mies alkoi rakentaa, mutta ei kyennyt saamaan valmiiksi.’Tahi kuka kuningas, kun hän lähtee taisteluun toista kuningasta vastaan, ei ensin istu ja neuvottele, onko hän kyllin vahva kymmenellätuhannella miehellä kohdatakseen sen, joka tulee häntä vastaan kahdellakymmenellätuhannella? Tai muuten, kun toinen on vielä kaukana, hän lähettää valtuuskunnan ja kysyy rauhanehtoja. Joten kukaan teistä ei voi olla minun opetuslapseni, joka ei luovu kaikesta omaisuudestaan ” (Luuk. 14: 25-33).
yhdestä näkökulmasta opetuslapseus keskittyy riippuvuuteen ja alistumiseen. Toisista suunnista katsottuna voisimme sanoa, että opetuslapseus merkitsee tärkeysjärjestyksemme täydellistä uudelleenjärjestelyä. Herramme opetuslapsena oleminen vaatii, että hänestä tulee elämämme tärkein asia. Tästä Luukas koetti muistuttaa, kun hän merkitsi muistiin Herramme sanat evankeliuminsa neljänteentoista lukuun. Tarkastelkaamme kanssani opetuslapseuden vaatimaa tärkeysjärjestyksen uudelleen järjestämistä.
(1) Jeesuksen Kristuksen opetuslapsen on asetettava mestarinsa häntä lähimpien ja rakkaimpien yläpuolelle. ”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, … hän ei voi olla minun opetuslapseni” (Luuk.14:26).
meidän kaikkien tulisi ymmärtää, että Jeesus ei tarkoittanut tällä sitä, että emme voi rakastaa Jumalaa ja perhettä yhtä aikaa—että voimme rakastaa Jumalaa vain vihatessamme niitä, jotka ovat meille läheisimpiä ja rakkaimpia.218 muualla Raamattu puhuu liian selvästi velvollisuuksistamme perhettämme, miehiämme, vaimojamme ja lapsiamme kohtaan.
Herramme tarkoittaa, että rakkautemme Häntä kohtaan täytyy olla etusijalla muihin nähden. Kiintymyksemme häneen täytyy olla suurempi kuin mihinkään muuhun. Vaikka miesten tulee rakastaa vaimoaan (Ef. 5: 25), heidän tulee rakastaa Vapahtajaa enemmän. Mikään ihmissuhde ei saisi olla läheisempi, mikään ihmissuhde erottamattomampi kuin opetuslapsen ja hänen mestarinsa välinen side.
Me Amerikassa voimme tuskin käsittää sitä mahdollista uhkaa, jonka perhesiteet aiheuttavat todelliselle opetuslapseudelle. Uuden testamentin päivinä sekä kautta kirkkohistorian yksilöt ovat joutuneet kohtaamaan uhkavaatimuksen valita joko Jeesus tai perhe, mutta ei molempia. Monet kristityt on täysin hylätty ja jätetty perinnöttömiksi, koska he uskovat Kristukseen, Pelastajaan.
useita vuosia sitten opettaessani koulussa minulla oli oppilaana pieni juutalaistyttö. Enemmän kuin mitään muuta maailmassa hän pelkäsi kertoa vanhemmilleen uudesta uskostaan. Hän oli vammainen lapsi, ja se, että hänen perheensä sammuttaisi hänet, olisi näennäisesti tuhoisaa.
suhteemme Kristukseen ei ole ainoastaan etusijalla perhesiteisiin nähden, vaan liittomme häneen on oltava etusijalla kaikkiin ihmissuhteisiin nähden. Ystävyys (tai samastuminen) Kristuksen kanssa johtaa väistämättä vihollisuuteen maailman kanssa.
” If the world hates you, you know that it hated Me before it hated you. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, niin maailma teitä vihaa” (Joh.15:18-19).
Kristuksen opetuslapsi ei ehkä halua vainoa, mutta hän voi luottaa siihen.
” opetuslapsi ei ole opettajansa yläpuolella, eikä Orja isäntänsä yläpuolella. Opetuslapselle riittää, että hänestä tulee hänen opettajansa ja orjasta hänen isäntänsä. Jos he ovat kutsuneet talon päämiehen Beelsebubiksi, kuinka paljoa ennemmin hänen huonekuntansa jäsenet!”(Matt.10:24-25).
(2) Herran Jeesuksen opetuslapsen täytyy arvostaa Jeesuksen Kristuksen seuraamista elämän edelle. Elämän säilyttämisen perusvaisto on luontaista koko luomakunnassa. Opetuslapseus vaatii omistautumista Herralle Jeesukselle, joka ylittää vaiston säilyttää oma elämämme. Kirkon historia todistaa riittävästi, että tämä vaatimus on johtanut lukemattomien kristittyjen kuolemaan vuosisatojen kuluessa. Jälleen kerran me amerikkalaiset tuskin ymmärrämme opetuslapseuden vaatimuksia, joita monet vainotut ja sorretut veljemme kohtaavat. Ehkä jopa meidän elinaikanamme kansamme olosuhteet voivat tulla sellaisiksi, että me alamme ymmärtää tämän vaatimuksen antaumuksen Kristukselle tärkeyden yli itse elämän.
(3) Jeesuksen Kristuksen opetuslapsen täytyy asettaa sitoutumisensa Kristukseen aineellisen omaisuuden edelle. Minulla on se selvä vaikutelma, että olemme nyt saavuttamassa todellisen murroksen niille meistä, jotka olemme omahyväisiä, varakkaita, amerikkalaisia kristittyjä. ”Ei siis kukaan teistä voi olla minun opetuslapseni, joka ei luovu kaikesta omaisuudestaan” (Luuk.14:33).
Yksinkertaisesti sanottuna meidän täytyy rakastaa Jumalaa enemmän kuin rahaa ja sitä, mitä sillä voi ostaa. Kertomus rikkaasta nuoresta hallitusmiehestä valaisee tätä opetuslapseuden vaatimusta. Hän halusi olla Herramme opetuslapsi (ja saada sen tähden ikuisen elämän lisäedun), mutta ei aineellisen omaisuutensa kustannuksella.
en usko, että Raamattu opettaa, että kristityksi voi tulla vasta, kun on luopunut aineellisesta omaisuudestaan. Ratkaisevaa on se, millainen asenne vaurautemme taustalla on. Köyhät ovat usein materialistisempia kuin rikkaat, sillä he pitävät aineellista liian tärkeänä. Halu saada rahaa ja aineellista omaisuutta on syntiä. Raamatun mukaan ”rakkaus rahaan (ei sen omistaminen) on kaikenlaisen pahan juuri, ja jotkut ovat sitä ikävöidessään eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monilla tuskilla” (1.Tim. 6:10).
Paavali neuvoi niitä, jotka olivat rikkaita aineellisesta, olemaan rikkaita hyvistä töistä, eikä luottamaan rikkauden epävarmuuteen (1.Tim. 6:17-19). Se on asian ydin. Mikään ei saa kilpailla meidän antaumuksemme ja riippuvuutemme Herrasta Jeesuksesta kanssa.
(4) Jeesuksen Kristuksen opetuslapsen on kuoltava päivittäin oman etunsa vuoksi. Niin kuin Herramme puhui kohtalostaan, joka johdatti hänet ristille, niin myös jokaisen tosi opetuslapsen täytyy kantaa ristiä. ”Joka ei kanna omaa ristiään ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni” (Luuk. 14: 27). Ristiämme ei saa sekoittaa Herramme ristiin. Hänen ristinsä oli kertaheitolla, kun taas meidän on vietävä joka päivä. ”Ja hän sanoi heille kaikille:’ Jos joku tahtoo tulla minun perässäni, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä joka päivä ja seuratkoon minua” (Luuk.9: 23).
hänen ristinsä oli väline, joka surmasi synnittömän Jumalan Pojan. Ristimme ottamiseen liittyy vanhan minän, alemman luontomme, itsekkäiden halujen ja pyrkimysten päivittäinen kuolettaminen (vrt. Room.6:1-14; 1. Kor. 15:31; 2. Kor. 4:7-12; Kol. 2:20; 3:11). On ”kristillinen” laulu, joka on hienosti tehty, mutta sen teologia saa minut vihaiseksi. Sanat menevät jotenkin näin (ole kiitollinen, etten yritä laulaa sitä):
pitääkö Jeesuksen kantaa ristiä yksin
ja koko maailma mennä vapaaksi?
ei, siellä on risti kaikille
ja siellä on risti minulle.
nyt olen samaa mieltä siitä, että meidän kaikkien täytyy kärsiä tässä elämässä ja kantaa Kristuksen häpeä. Paavali kutsuu tätä: ”… täyttäen sen, mikä puuttuu Kristuksen ahdistuksissa” (Kol.1:24). Kristittyinä me kärsimme ja meitä vainotaan Kristuksen tähden, kuten Herramme kertoi meille. Mutta meidän kärsimyksemme eivät ole sovitusta; ne eivät edistä meidän pelastustamme eivätkä kenenkään muunkaan pelastusta.
ristimme ottaminen päivittäin kertoo halukkuudestamme luopua kaikesta itsekkäästä ja itsekkäästä kunnianhimosta. Se tarkoittaa, että meidän halumme ja kunnianhimomme ei ole tyydyttää itseämme, vaan miellyttää pelastajaa. Hän on ylimmän Kiintymyksemme kohde pikemminkin kuin minä. Hänen miellyttämisensä on elämämme korkein, pakottavin vaikutin.
me, kuten opetuslapset, emme näytä kovin hyviltä tässä kohtaa. Opetuslapset ilmaisivat kerta toisensa jälkeen jocking for position, ja halu päästä edellä muut yksitoista. Ja toistuvasti Herramme nuhteli ja neuvoi heitä juuri tästä asiasta (vrt. Matteus 18:1.; 23: 11-12; Mark. 9:34 Kor.; Luuk.9:46-43; 22:24,26). Ylivertainen esimerkki on Herramme, joka ei huolehtinut omasta nautinnostaan ja mukavuudestaan, vaan oli tottelevainen loputtomaan kärsimykseen ja kuolemaan asti pelastukseksemme (Fil.2:4-8).
kun kaikki nämä elementit yhdistetään, voimme päätellä, että todellinen opetuslapseus asettaa Jeesuksen Kristuksen kaiken ja kaikkien muiden yläpuolelle. Arvostamme hänen toveruuttaan enemmän kuin kenenkään muun. Meistä on paljon suurempi asia olla hänelle sukua kuin mikään ihmisen sukulaisuus. Me näemme hänen tarkoituksensa ja halunsa paljon tärkeämpinä kuin omamme.
ihmisen tasolla opetuslapseus on jotain kuin liittyisi asevoimiin. Kukaan ei voi ilmoittautua ja silti säilyttää itsenäisyyttään. (Ainakin näin se oli ennen!) Kun sinut värvätään, omat etusi ovat esimiestesi alaisia. Syöt, kun käsketään, saat lomaa, kun se on myönnetty. Edistät suurempaa asiaa tekemällä itsestäsi uhrattavan sille asialle. Ja niin on jossain määrin opetuslapseuden kanssa (vrt. Luuk. 9: 57-62).
opetuslapseuden palkinnot
kun opetuslapseuden vaatimukset ovat niin vaativia, Emme ole kovin järkyttyneitä siitä, että niin harvat valitsivat opetuslapseuden tien Herramme luo. Saatamme itse asiassa ihmetellä, miksi kukaan haluaisi tehdä niin. Sallikaa minun ehdottaa useita opetuslapseuden periaatteita,jotka osoittautuvat pakottaviksi syiksi Jeesuksen Kristuksen seuraajaksi. Kuten tulemme näkemään, opetuslapseuden palkitseminen saa sen vaatimukset näyttämään kalpeilta. Opetuslapseuden ensimmäiset periaatteet löytyvät Matteuksen evankeliumista: ”Tulkaa minun luokseni kaikki väsyneet ja raskaat, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen lempeä ja nöyrä sydämeltä, niin te löydätte levon sielullenne” (Matt.11:28-30).
periaate 1: meillä kaikilla pitää olla mestari, eikä kukaan ole pelastajaa lempeämpi. Raamattu tekee selväksi, että me olemme sen orjia, mikä meitä hallitsee (Room.6:16). Jotkut ovat ruumiin ja sen ruokahalun orjia. Toiset alistuvat uskonnolliseen järjestelmään. Herramme kuvaili niitä, jotka orjuutettiin juutalaisuudessa, ’väsyneiksi ja raskaiksi’ (Matt. 11: 28). On vaikea ajatella osuvampaa kuvausta. Jos emme ole Jeesuksen Kristuksen palvelijoita, olemme synnin ja saatanan orjia (Room.6:16). Miten julma työnjohtaja hän onkaan!
sen sijaan Herramme on ’lempeä ja nöyrä sydämeltään’ (Matt.11:29). Hänen opetuslapsekseen tuleminen ei ole ankea tehtävä, ei raadanta, vaan ilo, ei taakka, vaan siunaus. Kun kirjanoppineet ja fariseukset hallitsivat herroina kansaa ja hallitsivat ylpeydessä ja ylimielisyydessä, Jeesus antoi elämänsä lampaittensa puolesta. Hän johtaa nöyrästi ja lempeästi omiaan. Vaikka polku on karkea, tie on varma, sillä meillä on lempeä ja taitava opas.
periaate 2: vaikka opetuslapseuden vaatimukset ovat suuria, hän ei koskaan vaadi meiltä mitään, mitä hän ei salli meidän tehdä. Olemme nähneet, että opetuslapseutta koskevat vaatimukset ovat ankarat. Miten Jeesus sitten voi puhua taakastaan ’ kevyenä ’ja ikeestään’helppona’? Miksi juutalaisten kirjanoppineiden ja fariseusten tie on vaikea ja heidän taakkansa raskas? Se johtuu siitä, että he vaativat paljon eivätkä anna vähääkään apua (Matt.23:4). Mutta mitä Herramme odottaa, Hän auttaa meitä tekemään. Tämä on ratkaiseva ero. Älkäämme ajatelko opetuslapseuden vaatimuksia ajattelematta myös sitä dynaamista mahdollisuutta, jonka hän antaa niiden täyttämiseksi.
periaate 3: Herramme paljastaa sisimmät ajatuksensa ja intiimeimmät salaisuutensa vain opetuslapsilleen. Vaikka Herramme puhui opetuslapsilleen selvästi tarkoituksistaan, ne kätkettiin huolellisesti massoilta. ”Eikä hän puhunut heille ilman vertauksia, vaan hän selitti kaiken yksityisesti opetuslapsillensa” (Mark.4:34). Syy tähän etsittiin hänen opetuslapsensa, Ja Herra selitti sen, kun hän sanoi: ”teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus; mutta ne, jotka ovat ulkopuolella, saavat kaiken vertauksilla ”(Mark. 4: 11, vrt. myös jae 12). Opetuslapseus saattaa ihmisen sellaiselle läheiselle tasolle Herran kanssa, jota muut eivät voi kokea. Se on hänen läheisille ystävilleen (vrt. Joh 15: 15) että hänen intiimit salaisuutensa paljastuvat.
periaate 4: palkkiomme opetuslapsina eivät perustu tekojemme suuruuteen, vaan niiden motiiviin. Mielestäni monet karttavat opetuslapseutta, koska he tajuavat, ettei heillä ole juuri mitään annettavaa ja että siksi heidän palkkansa on vähäinen. Olemme jo vahvistaneet sen periaatteen, että Jumala ei valitse meitä mahdollisen lahjoituksemme perusteella. Hän valitsee tämän maailman typeryydet (1.Kor. 1:26-31). Palkitsemisemme opetuslapsina on määritelty Matteuksen evankeliumissa:
” joka ottaa teidät vastaan, ottaa minut vastaan, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan Hänet, joka on Minut Lähettänyt. Joka ottaa vastaan profeetan profeetan nimessä, saa profeetan palkan; ja joka ottaa vastaan vanhurskaan miehen vanhurskaan nimessä, saa vanhurskaan palkan. Ja joka opetuslapsen nimessä antaa yhdelle näistä pienistä maljan kylmää vettä juotavaksi, totisesti minä sanon teille, ettei hän menetä palkkaansa ” (Matt.10:40-42).
ymmärrän tästä tekstistä, että palkkiot eivät perustu niinkään palveluksemme suuruuteen, vaan motiiviemme vilpittömyyteen; ei niinkään palveluksemme vastaukseen vaan sen syyhyn. Jos olemme tottelevaisia Herrallemme ja elää niin miellyttää häntä, meillä on palkinto.
periaate 5: suuri palkintomme on Jeesus itse. Kun alamme ajatella tätä palkitsemis – ja siunausasiaa, älkäämme koskaan unohtako, että hän on suuri palkintomme. Heprealaiskirjeessä meille kerrotaan, että Jumala on” niiden palkitsija, jotka etsivät häntä ” (Hepr.11:6). Jumala sanoi myös Abramille: ”minä olen sinun kilpesi ja sinun Suuri palkkasi” (1.Moos. 15:1).
jos me yritämme olla Herramme seuraajia vain niiden luontoisetujen vuoksi, niin me olemme onnistuneet vain potkimaan materialismin ja oman edun tavoittelun ulos etuovesta ja kutsumaan heidät sisään takaovesta. Hän on palkintomme. Opetuslapseuden hinta ei ole mitään verrattuna hänen kanssaan olemisen rikkauteen.
periaate 6: ei ole mitään, minkä Herra kieltää opetuslapseltaan, mikä koituu hänen lopulliseksi parhaakseen, eikä mitään, minkä hän ottaa pois, mitä hän ei korvaa jollain paremmalla. Eedenin puutarhassa Saatana onnistui pettämään Eevan ajattelemaan, että se, minkä Jumala kielsi, oli todella hyvää ja että näin tehdessään Jumala ei ollut todella hyvä. Saatana muuttaa aina hintalappuja ja etikettejä. Kun tulemme opetuslapseuskysymykseen, Saatana haluaa meidän jäävän muistikirjan negatiiviselle puolelle. Hän haluaa meidän miettivän, mistä jäämme paitsi. Mutta Jumala ei kiellä mitään hyvää niiltä, jotka seuraavat häntä: ”sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kirkkauden; mitään hyvää hän ei kiellä niiltä, jotka vaeltavat oikein” (PS.84:11; vrt. Psalmi 34: 10).
mutta vielä tätäkin enemmän sen, minkä Jumala ottaa pois, hän korvaa jollain vielä paremmalla. Katso näitä Markuksen evankeliumin 10.luvun sanoja:
”Jeesus sanoi: ’Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka on jättänyt talon tai veljiä tai sisaria tai äidin tai isän tai lapsia tai maatiloja minun tähteni ja evankeliumin tähden, vaan että hän saa sata kertaa niin paljon nyt nykyisessä ajassa, taloja ja veljiä ja sisaria ja äitejä (huomaa isän poisjättäminen) ja lapsia ja maatiloja sekä vainoja; ja tulevassa maailmassa iankaikkisen elämän'” (Mark. 10: 29-30).
Näetkö periaatteen tämän lupauksen takana? Jumala pidättää vain sen, mikä ei ole meidän parhaaksemme. Mitä hän tekee, hän korvaa jotain paljon parempaa. Nyt kristinuskoa syytetään usein siitä, että se lupaa ’pie in the sky, bye and bye.”Ja tietyin edellytyksin meidän on sanottava, että tämä on varmasti totta. Jumala lupaa monia suuria siunauksia tulevaisuudessa. Mutta, lainatakseni erästä oivaltavaa kirjailijaa, 219 useimmat opetuslapset väittäisivät, että he ovat jo saaneet hyvän kokoisen siivun piirakasta.
vaikutukset ja soveltaminen
näiden asioiden merkitys on lähes liian ilmeinen mainittavaksi, mutta sallikaa minun toistaa joitakin soveltamisaloja. Ensiksikään meidän ei tule aliarvioida eikä korostaa liikaa opetuslapseuden vaatimuksia. Monet, jotka huomaavat, mitä tosi opetuslapseuteen sisältyy, karttavat sitä, samoin kuin rikas nuori hallitusmies. Mutta jos mietimme huolellisesti Jeesuksen seuraamisen tuomia palkintoja ja vaihtoehtoja sille, niin meidän tulisi nopeasti päätellä, ettei ole muuta tietä, ei ole parempaa tietä, ei ole helpompaa tietä kuin hänen tiensä.
toiseksi meidän pitäisi nähdä niiden mielettömyys, jotka luulevat saavansa ”molempien maailmojen parhaat puolet”, kun he luottavat Herraan Jeesukseen Kristukseen ja kulkevat sitten kaukana jäljessä jokapäiväisessä elämässä. Teorian mukaan hajaantumalla hengellisen aidan yli voimme nauttia taivaan siunauksista samalla kun imemme synnin nautinnot nykyisyyteen. Opetuslapseutta ei tule ymmärtää ainoastaan miellyttävien ilojen uhraamisena tulevien palkintojen saamiseksi.220 Opetuslapseus on Jumalan varaama tarkoituksellinen ja miellyttävä elämä nykyisyydessä sekä autuas ikuisuus Jumalan, hänen enkeliensä ja pyhien läsnäolossa. Kukaan muu kuin Herramme opetuslapsi ei elä elämää maksimaalisesti.
Oletko Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi? Onko hän elämäsi tärkein ihminen? Jos et, sinulta huijataan elämä täysillä. Oletko harkinnut opetuslapseuden kustannuksia ja siitä saatavia palkintoja? Jos teet niin, tulet siihen tulokseen, että opetuslapseuden tie ei ole tie vaan tie. Suokoon Jumala, että meistä tulee hänen opetuslapsiaan hänen armostaan.
216 vrt. Matteus 19:16-22; Luuk.9:57-62; 14: 25-33.
217 ” evankeliuminpalveluksen tyyppi, joka on tässä mielessä, alkaa korostamalla evankelisessa kontekstissa sitä eroa, jonka kristityksi tuleminen tekee. Se ei ainoastaan tuo ihmiselle syntien anteeksiantamusta, omantunnon rauhaa ja toveruutta Jumalan, Hänen isänsä, kanssa; se merkitsee myös sitä, että sisimmässään olevan Hengen voiman avulla hän pystyy voittamaan synnit, jotka olivat aiemmin vallanneet hänet, ja se valo ja johdatus, jonka Jumala antaa hänelle, auttaa häntä löytämään tien johdatukseen, itsensä täyttämiseen, henkilökohtaisiin suhteisiin, sydämen haluun ja muuhun sellaiseen liittyvien ongelmien kautta, jotka olivat tähän asti voittaneet hänet täysin. Näin ilmaistuna nämä suuret vakuutukset ovat yleisesti ottaen raamatullisia ja tosia—ylistäkää Jumalaa, ne ovat! Mutta on mahdollista korostaa niitä siten ja vähätellä kristillisen elämän karkeampaa puolta-päivittäistä kuritusta, loputonta tietä synnin ja Saatanan kanssa, ajoittaista vaeltamista pimeydessä—antaakseen sellaisen vaikutelman, että normaali kristillinen elämä on täydellinen ruusujen sänky, asiaintila, jossa kaikki puutarhassa on ihanaa kaiken aikaa ja ongelmia ei enää ole—tai jos ne tulevat, ne täytyy vain viedä armoistuimelle, ja ne sulavat pois heti. Tämä viittaa siihen, että maailma, liha ja panettelija, ei anna ihmiselle mitään vakavaa vaivaa, kun hän on kristitty; eivätkä hänen olosuhteensa ja henkilökohtaiset suhteensa tule koskaan olemaan hänelle ongelma; eikä hän tule koskaan olemaan ongelma itselleen. Tällaiset ehdotukset ovat kuitenkin ilkikurisia, koska ne ovat vääriä.”J. I. Packer, Knowing God (Downers Grove: InterVarsity Press, 1975), s. 222.
218 minun täytyy tässä huomauttaa, että jotkut ovat kristillisen Kristukseen sitoutumisen nimissä laiminlyöneet tai hylänneet perhevelvollisuutensa ja huomattavalla vahingolla, vaikka vilpittömästi olettavatkin tottelevansa Herramme ohjeita tässä kohdassa. Tätä raamatunkohtaa, kuten kaikkia muitakin, täytyy tulkita ja soveltaa kaikkien muiden tätä kohtaa koskevien raamatunkohtien valossa. Kun Herra on elämässämme etusijalla, huomaamme, että myös perhevelvollisuutemme otetaan vakavammin. Me tottelemme häntä rakastamalla vaimojamme niin kuin hän rakasti seurakuntaa (Ef.5:25). Me alistumme miehillemme niin kuin Herralle (Ef.5:22). Tottelemme vanhempia ja kunnioitamme heitä (Ef.6:1,2). Kohtelemme lapsiamme rakkaudellisesti (Ef.6:4).
219 R. T. France, I Came to Set the Earth on Fire (Downers Grove: InterVarsity Press, 1976), s. 64.
220 tämä on kuitenkin yksi kristillisen elämän osa-alue (vrt. 1. Kor. 9: 24-27, Hepr. 11: 24-26). Haluan sanoa, että uhraukset, joita teemme tässä nykyisessä elämässä, koituvat hyödyksemme nyt ja iankaikkisuudessa.
