Voimme kysyä itseltämme kysymyksen: onko se vaatimus, että kristityn pitäisi olla onnellinen? Onko väärin olla surullinen, jos on kristitty? Monien mielestä on väärin ehdottaa, että kristitty olisi aina onnellinen.
tämä johtuu siitä, että normaalisti rinnastamme tämän sanan inhimillisiin tunteisiimme ja tunteisiimme, kun todellisuudessa kristillistä elämää ei pitäisi elää tunteiden, vaan uskon pohjalta!
voin olla surullinen maailman tilasta. Voin surra menetyksen takia. Ja samalla minun ei tarvitse menettää uskoani ja luottamustani siihen, että Jumala hallitsee elämääni ja että hän saa kaiken toimimaan yhdessä minun parhaakseni. Hänen voimallaan voin voittaa kaiken, mikä saisi minut menettämään rauhani, toivoni, tyytyväisyyteni, iloni hengessäni. Jos odotan, että tunnen olevani cloud 9: ssä, kuten sanonta kuuluu, niin ehkä odotan ikuisesti. Mutta onko minulla sellainen syvä uskonankkuri, että kun olen Jumalan käsissä, niin kaikki on niin kuin pitääkin? Eikö se ole totuus siitä, mitä onnellisuus on? Katsotaanpa, mitä Raamattu sanoo: ”Autuas se, jolla on apunaan Jaakobin Jumala, joka panee toivonsa Herraan, Jumalaansa.”Psalmi 146: 5.
Lue lisää täältä: sielu vs. henki: mikä on ero
mitä on onnellisuus?
onnellisuus, kuten useimmat ihmiset siitä ajattelevat, on yleensä ulkoisesti laukeavaa ja perustuu muihin ihmisiin, asioihin, paikkoihin, ajatuksiin ja tapahtumiin. Entä jos ei ollutkaan? Entä jos se oli syvä perusta luottamukselle Jumalaan? Kivi, jolla voin seistä ulkoisista laukaisimista, muista ihmisistä, asioista, paikoista, ajatuksista ja tapahtumista riippumatta. Valinta, jonka teen yhä uudelleen elämässä. Valinta, jota en voi tehdä omassa voimassani, vaan jonka voin tehdä Pyhän Hengen voimalla. Raamattu sanoo jälleen: ”joka ottaa sanan viisaasti vaarin, se löytää hyvän, ja joka turvaa Herraan, se on onnellinen.”Sananlaskut 16: 20.
me kaikki koemme joutuvamme tilanteisiin, joissa olemme ” järkyttyneitä.”Onko väärin ehdottaa, että jonkun pitäisi olla onnellinen, vaikka hänen elämässään on tapahtunut jotain tuskallista? Tai että heidän pitäisi olla onnellisia silloinkin, kun he ovat tekemisissä masennuksen ja muiden sairauksien kanssa? On väärin rinnastaa onnellisuus hyviin tunteisiin. Mutta ei ole väärin, jos onnellisuus ei ole vain inhimillinen tunne, vaan vakiintunut luottamus Jumalaan ja hänen rakkauteensa minua kohtaan; syvä hengellinen lepo ja varmuus. On kirjoitettu: ”Iloitkaa aina.” 1. Tessalonikalaisille 5:16. Se ei tarkoita iloita siitä, että tuskallinen asia on tapahtunut, vaan iloita siitä, että tiedän, että Jumalan käsi on yläpuolellani riippumatta siitä, mitä on tapahtunut. Tietääkseni, että voin nojata häneen, että hän kantaa minut ja pitää minua kädessään läpi vaikeuksien, koettelemusten, tuskien.
onni ei ole surun tai murheen poissaoloa. Jeesus oli ” surujen mies ja surun tuntema.”Jesaja 53: 3. Kuitenkin hänet ”voideltiin iloöljyllä enemmän kuin hänen toverinsa”, koska hän rakasti vanhurskautta ja vihasi laittomuutta. (Hepr. 1: 8-9.) Jos minulla on sama rakkaus vanhurskauteen ja viha syntiä kohtaan kuin hänellä oli, silloin minutkin voidellaan ja iloitsen hengessäni. ”Mutta vanhurskaat iloitkoot, iloitkoot Jumalan edessä, riemuitkoot suuresti.”Psalmi 68: 3.
älkää sekoittako onnea nautintoon
, koska onni ei myöskään ole luonnollisten, inhimillisten intohimojeni ja halujeni täyttymys. Itse asiassa ne johtavat tyhjyyteen, tyytymättömyyteen ja lopulta kurjuuteen sen jälkeen, kun ”synnin ohimenevä mielihyvä” on ohi. Onnellisuutta ei tule sekoittaa nautintoon: nautintoon tai tyydytykseen, joka saadaan itsekkäiden halujen noudattamisesta. Voittamalla nämä intohimot ja halut – lihassani olevan synnin – saan onnellisuutta syvällä hengessäni.
” Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste tuhoavat ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat; vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei Koi eikä ruoste tuhoa ja missä varkaat eivät murtaudu sisään ja varasta.”Matteus 6: 19-20. Tieto siitä, että jokin ikuinen ja kuihtumaton odottaa minua uskollisen elämän jälkeen, jopa koettelemusten, surujen ja murheiden läpi, antaa minulle tämän syvän sisäisen ilon, jolla ei ole mitään tekemistä hyvien ”tunteiden kanssa.”Minulla on” … katoamaton ja saastumaton perintö, joka ei häviä, joka on varattu taivaassa teitä varten.”1. Piet. 1: 4.
kyky rakastaa tilanteessa, joka entisaikoina aiheutti loukkaantumista, katkeruutta tai vihaa, tuo aitoa iloa sydämeen.
Se, että saa olla rauhassa tilanteessa, joka aiemmin olisi aiheuttanut ahdistusta, pelkoa ja kuohuntaa, tuo aitoa iloa sydämeen.
Se, että voimme kääntää katseemme pois asioista, jotka ennen sitoivat meitä, tuo aitoa iloa sydämeen.
Se, että voimme palvella ja antaa, Kun ennen olimme täynnä laiskuutta ja itsekkyyttä, tuo aitoa iloa sydämeen.
